Älä... Edes... Kysy...

Aamu alkoi paniikilla.


Kännykkä herätti seittemältä -niin kuin pitikin.
Kuitenkin herään sängystä uudelleen kuus minuuttia vaille kaheksan ja mietin, missä meni pieleen. Pian tajuan, että hupsis vaan, mulla onkin aikaa puolentoista tunnin sijaan kolkytminuuttia suihkulle, hiusten kuivaamiselle, syömiselle eeeeeeeeeeeeetceeeteeeraaalleeee.


Ehdin töihin (4. harjottelupaikka tän blogin aikana :D) ajoissa, mutta marenki menee blörinäksi.
Lotasen valkuaiset kulhoon, kaadan sinne vähän sokeria. Vieressä seisova työntekijä tarkkailee.
Päätän kaataa kaiken sokerin sekaan.
"Et sä enää siitä mitään marenkia saa kun teit just väärin! Ne valkuaiset ois pitäny vatkata ensin. Tuosta enää mitään tule."
No kiitos vaan tästäkin kolmenkymmenenvuoden kokemuksen jakamisesta. Oliko ihan mahdoton tehtävä sanoa tota siinä vaiheessa kun siellä oli vaan se pieni määrä sokeria seassa?

Ja koska en oo polttomerkinnyt itseäni vähään aikaan, oli oikein oiva ajoitus ottaa käteen reikäinen patakinnas ja ottaa sillä 200 asteisesta uunista kuuma pelti.
Puolet oikean käden peukalosta meni sitten siinä.
(Oli muuten mukavaa leikata tän jälkeen jääkaappikovaa saaristolaisleipää)

Niin ja eihän se 50/50 nyt oo kiva, se on kokonaan tai ei mitään!
Joten teatterilla sitten multa vielä lipes pellillinen pullia, koska se kuuma pelti tuntui patalapun läpi.
Tartuin sitten kuumaan voisilmäpullaan nostaakseni sen lattialta ja kuuma sokeri/voi polttaa toisen puolen jo kovia kokeneesta peukalosta.

Osa pullistakin sitte vielä paloi pohjasta, mut oli päältä vaaleita.
This ain't fair.


Se, joka kysyy multa että millanen päivä oli, saa kaulimesta.


Ainiin!
Romaninainen selvästi langetti mun päälleni jonkun kirouksen mumistessaan, koska multa hajos sängyn pohja.
Se vaan valahti alas oikeelta puolelta titanicin hylyn omaisen uppoamisäänen säestämänä.
D:
Nukuin pari yötä vasemmassa reunassa varoen vyörymistä oikeaan laitaan sekä peläten heräämistä lattialta pohjan kera.

Onneks on keksitty mies ja ruuvimeisseli.
Näin ollen sänkyni voi jälleen hyvin.

Laiha on vakavasti otettava haukkumasana

Käyn täyttämässä lounaspöytää.
Vieressä, selkäni takana istuu pöydässä romaninainen tyttärensä kanssa.
Tämä kyseinen rouvashenkilö tarkkailee haukkana mun tekemisiäni ja katsoo mua päästä varpaisiin.
Ihan normaali tilanne (ainahan ne asiakkaat tarkkailee, että mitäs tuo häärää tuossa) siihen asti, kunnes naikkonen alkaa pahansuopaan sävyyn "kertomaan" musta tyttärelleen kuin jostain eläintarhan häkissä vaappuvasta pingviinistä.
"Hoikka... laiha...  ...ihminen"
*epämääräistä mutinaa*
 "Laiha, hoikka ihminen!"
*epämääräistä mutinaa*

Katson taakseni ja rouva toistaa vielä kerran ilkeään sävyyn, roboottimaisesti  sanomansa tapittaen mua tiukasti suoraan silmiin
"Laiha, hoikka ihminen!"

Kun poistun paikalta, kuuluu selän takaa vielä kerran
"LAIHA!!!" - huudahdus.


Hämmentynyttä repeemistä pidätellen käpsyttelen keittiölle pohtien, mitä helvettiä juuri äsken tapahtui :D



ps. vuokapossut näyttivät käristyksen jälkeen tältä:

Vaaleanpunaset vuokapossut

Näin meillä töissä:

 

:----------------DDDDDDDDDDDDD
















































Mitä vikaa vaaleenpunasessa leivässä?